[quote=“Nienna, post:5, topic:2310”]Ei ehkä selkä suorana eikä kahta tuntia, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että ihan mahdollista on lapsen oleilla siellä kirkonpenkissä sen yhden messun viikossa, ja jopa hiljaa 
Liian tiukkis ei pidä olla. Mutta en tiedä, tykkäänkö hirveästi leikkinurkka-ajatuksesta - en pidä sitä vääränäkään, mutta minusta on hienoa nähdä perheitä osallistumassa messuun yhdessä, pienimmät lapset vanhemman sylissä, vähän isommat vieressä istuen. Se, kuinka hyvin lapsi tottuu messussa hiljentymiseen, vaihtelee toki yksilöittäin, ja päätökset on tehtävä sen mukaan. Mutta veikkaisin, että ympäristö vaikuttaa paljon siihen, miten useimmat lapset käyttäytyvät: leluja täynnä olevassa leikkinurkkauksessa pääsee tietenkin ilon- ja harmistuksen hihkaisuja sekä askelten töminää, mutta kuvakirjan ääressä äidin vieressä meno saattaa olla rauhallisempaa.
Arvostan sitä, että sain itse seurata messua pienestä pitäen, vaikka välillä viereisessä penkkirivissä istuvan lapset vilkkuvat kengät (niitä näki yhdessä vaiheessa paljon!) olivat papin puuhastelua mielenkiintoisempaa seurattavaa. Nytkään messu ei aina tunnu maailman mielenkiintoisimmalta asialta, mutta se on tuttu ja turvallinen, ja tapahtuma, johon kaikki sylivauvasta lähtien ovat tervetulleita ottamaan osaa - siksi pitäisin hyvänä, että lapset saisivat olla muun kirkkokansan parissa, ei omassa tilassaan (joissain seurakunnissa taitaa olla tapana, että lapset viedään kokonaan pois sunnuntaikerhoon tms. messun ajaksi, ja henk. koht. pidän tätä ajatusta tosi vieraana).
Sai lapset istumaan kirkonpenkkiin tai ei, pitäisin erittäin hyvänä heidän ottamisensa mukaan messuun! Tiedän ihmisiä, jotka valittavat kirkossa vipeltävistä taaperoista, mutta lasten oikeus on saada olla kirkossa, vaikka he välillä eksyisivätkin vaarallisen lähelle vetämään alttariliinan kynttilöineen kaikkineen alas (:pyhimys:) - miten muutenkaan lapset parhaiten oppivat, että kirkossa käydään?[/quote]Tämä vastaa sitten oikeasti omaa ajatteluani. Leikkinurkkaus ei välttämättä ole hyvä juttu, ei myöskään koko messun ajan kestävä pyhäkoulu tai vastaava. Saarnan aikana oleva pyhäkoulu taas on hyvä juttu, koska lapselle juuri saarna on se osa messua, josta ei oikein saa mitään irti. Jos sellaista ei ole, niin on kai tyydyttävä siihen, että lapsille on jotain kirjoja katseltavaksi tms. Siinä on sitten perhekohtaisia eroja, hyväksytäänkö kirkkokirjoiksi vain kristillisaiheiset kirjat ja lehdet vaiko ylipäätään kaikki lasten materiaali. Molempia kantoja voinee perustella ihan hyvin. Teki mitä tahansa, voi kirkkomummoilta tulla paheksuvia katseita (mua lapsena mulkoiltiin ainakin jalkojen heiluttelusta!), joten ne kannattaa jättää omaan arvoonsa. Pääasia on, että lapset käyvät kirkossa, ja se on heille luonnollinen asia eikä vastenmielistä! Sillä, että lapsena tottuu käymään kirkossa, on oikeasti iso merkitys myöhemmän elämän kannalta.
Aloitusviestissä Norsula mainitsi käyvänsä lasten kanssa kolmestaan kirkossa. Viestistä ei käynyt ilmi, onko Norsula mahdollisesti yh-isä vai onko perheessä toinen aikuinen, joka ei tule kirkkoon. Mikäli tilanne on jälkimmäinen, niin täytyy kyllä onnitella päättäväisyydestä lasten kirkkoon viemisen suhteen! Monelta jäisi tuollaisessa tilanteessa helposti lapset kotiin.
Liian tiukkis ei pidä olla. Mutta en tiedä, tykkäänkö hirveästi leikkinurkka-ajatuksesta - en pidä sitä vääränäkään, mutta minusta on hienoa nähdä perheitä osallistumassa messuun yhdessä, pienimmät lapset vanhemman sylissä, vähän isommat vieressä istuen. Se, kuinka hyvin lapsi tottuu messussa hiljentymiseen, vaihtelee toki yksilöittäin, ja päätökset on tehtävä sen mukaan. Mutta veikkaisin, että ympäristö vaikuttaa paljon siihen, miten useimmat lapset käyttäytyvät: leluja täynnä olevassa leikkinurkkauksessa pääsee tietenkin ilon- ja harmistuksen hihkaisuja sekä askelten töminää, mutta kuvakirjan ääressä äidin vieressä meno saattaa olla rauhallisempaa.