Katolinen kirkko ja usko

Ekumeenisessa etsinnässäni olen päätynyt tutustumaan Katoliseen kirkkoon.

Pidän Katolisen kirkon kauneudesta ja lämminhenkisestä kristillisestä ilmapiiristä.

Kunnioitan paavi Benedictus XVI:ta, kuten edellisiäkin paaveja, jotka antoivat sympaattisen ja lämpimän kuvan paavien hengellisestä olemuksesta, sekä tehtävästä.

Tässä ketjussa voi kysellä ja kertoa, mitä katolilainen usko on.
Ei ole tarkoitus käydä teologisia väittelyitä.

 :)

Jemimah, olet todellakin ekumeenisen työn sankari. :peukku:
Olen kirjoitustesi perusteella ymmärtänyt että jokin aika sitten olit vähällä erota luterilaisesta kirkosta ja olet kirjoittanut hyvin myönteiseen sävyyn ortodoksisesta kristillisyydestä.

Jännää, että nyt otat katolisen kirkon esille ihan oman ketjun muodossa ja aloituksessasi paavit ovat keskeisessä asemassa. Ovatko kirkkomme johtomiehet todella tehneet noin suuren vaikutuksen että tuot heidät ensimmäisenä esille kokemuksistasi katolisesta kirkosta. Saanko kysyä mitkä asiat ovat saaneet sinut vaikuttuneeksi paavien positiivisesta roolista?

Ei-katolinen ihminen tunnistaa katolisessa uskossa ensimmäisenä paavin seisomassa Pietarin kirkon parvekkeella ja onnellisten ja iloisten ihmisten huiskuttamassa hänelle. Paavit vaikuttavat sympaattisilta ja herttaisilta, eivät millään tavalla tärkeileviltä. Joskus kun kansa hurraa, paavi hymyilee ja keskeyttää puheensa. Eli ovat hyvin inhimillisiä kansaa kohtaan.

Olen vuonna 1981 Euroopan matkalla käynyt myös Vatikaanissa, Pietarin kirkon aukiolla. Silloin paavi ei ollut paikalla (luultavasti matkoilla).

Hyvin nuorena, kun uskonasiat alkoivat kiinnostaa, aloin käydä katolisessa messussa ja rukoilin Mariaa. Eräät kaukaiset sukulaiseni olivat katolisia. Ajattelin, että minusta voisi tulla nunna. Koska en kuitenkaan ymmärtänyt asioita, jäi kiinnostus siihen.

Olen kuunnellut Radio Vaticanaa ja lueskellut sen suomenkielisiä sivuja. :slight_smile:

Luterilainen kirkko on oikeastaan eräs katolisuuden lahko, joten luulen, ettei peruskysymyksissä, varsinkaan nykypäivänä ole paljon eroja. On tietysti nämä kysymykset pyhimyksistä ja N. Marian asemasta. Ortodoksinen kirkko tuli joitain vuosia sitten tutuksi ortodoksisten ystävieni kautta. Koen myös siellä pyhyyttä.

Pohjois-Koreassakin onnellisen näköiset ihmiset huiskuttavat suurelle johtajalle jos tämä sattuisi näyttäytymään kansalle parvekkeelta… ^-^

Tässä Radio Vaticanan suomenkielinen sivusto:

Vatikaanin Radio - Kotisivu

Kysyn tässä, vaikka mahdollisesti vastaus löytyisi muualtakin: kuinka esim. luterilaisesta kirkosta katoliseen uskoon ja kääntyminen kääntyminen käytännössä tapahtuisi? Mitä kaikkea siihen kuuluu?

Koska minulla on taustallani yksi kaste, helluntaiseurakunnassa hyvin kauan sitten suoritettu upotuskaste, tiettävästi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen ja tästä todistuksen ev.lut.kirkkoon vietyäni, se kelpasi kirkolle, esim. kastettaisiinko minut uudelleen katolisessa kirkossa?

Kirkkoon liittyminen tapahtuu niin, että varataan aika oman alueen kirkkoherraan tapaamiseksi, ja täytetään siellä hakemus. Kirkkoherra voi kuulustella, tunteeko hakija katolista oppia ja onko tämä vähintään joskus käynyt katolisen kirkon messuissa. Selvitetään myös, onko hakija naimisissa tms. ja millä tavalla ja vaikuttaako tämä sakramenttien saamiseen.

Helsingissä järjestetään infokurssia, jossa katolista opetusta käydään läpi, muilla alueilla järjestely voi olla erilainen. Osallistumista infokurssin luennoille ei varsinaisesti valvota, eli osallistuminen on oma asia. Kirkkoonottamisia kastetuille on tavallisesti kerran pari vuodessa, hakemus täytetään yleensä kuukaudesta muutamaan ennen tätä. Seuraava kerta on 12.5, siihen ei ehkä enää ehdi. Ennen hakemuksen laatimistakin kirkkoherran kanssa voi keskustella, onko kirkkoon liittymiselle aihetta. Hakemuksen yhteydessä pitäisi olla hankittuna kastetodistus, katolinen kummi ja mietittynä pyhimysnimi, jota haluaa käyttää konfirmaatiossa. Omaa nimeään voi myös käyttää, mutta pyhimysnimeä suositellaan, jos oma nimi ei ole kristillinen (esim. Tuuli, Pilvi jne.). Katolinen kummi järjestetään seurakunnasta, jos sellaista ei itse löydä. Vähän ennen kirkkoonottoa käydään ripittäytymässä.

Arvaan, että kaste kelpaa, mutta kun asian esittelee kirkkoherralle, niin se ratkaistaan sitten. Luterilainen kaste hyväksytään, jos perinteisiä sanamuotoja on käytetty. Jos kaste on epäselvä, voidaan kastaa ehdollisesti. Silloin menettely on se, että ensin ehdollinen kaste, rippi ja ehdollinen synninpäästö, sitten muut toimitukset.

Jos yhtenä nimenään on esim. Maria, kuka Maria-nimisistä pyhimyksistä on silloin henkilökohtainen pyhimys? Valikoituuko se oman syntymäpäivän mukaan, kenen Marian muistopäivä on lähinnä?

Sen saa itse valita. Jos samannimisiä on useita, seurakunnassa saatetaan kysyä, ketä nimellä tarkoitetaan.

Vahvistusnimeksi ei ainoastaan suositella jonkun pyhän nimeä, vaan sen on ehdottomasti oltava jonkun pyhän nimi. Tuuli, Pilvi, Satu tai Kyllikki eivät kelpaa niin kauan kuin ketään sen nimistä ei ole julistettu vähintään autuaaksi.

[quote=“Jemimah, post:1, topic:437”]Ekumeenisessa etsinnässäni olen päätynyt tutustumaan Katoliseen kirkkoon.

Pidän Katolisen kirkon kauneudesta ja lämminhenkisestä kristillisestä ilmapiiristä.

Kunnioitan paavi Benedictus XVI:ta, kuten edellisiäkin paaveja, jotka antoivat sympaattisen ja lämpimän kuvan paavien hengellisestä olemuksesta, sekä tehtävästä.

Tässä ketjussa voi kysellä ja kertoa, mitä katolilainen usko on.
Ei ole tarkoitus käydä teologisia väittelyitä.

 :)[/quote]

Mitäpä jos vain jatkaisit ekumeenista matkaasi kohti uusia seikkailuita.

Erillinen vahvistusnimi ei toisaalta ole pakollinen, eikä sitä kaikkialla käytetä ollenkaan. Tällä perusteella voisi olettaa, että kandidaatti voidaan vahvistaa tämän omalla nimellä, vaikka se ei olisi pyhimyksen nimi.

Hiippakunnissa joissa ei vaadita että vahvistusnimi on pyhimyksen nimi, saatetaan sanoa leikkisästi vahvistettavalle että tällä on nyt raskas velvollisuus harteillaan; saattaa nimensä pyhimyskalenteriin.

Olimme vaimoni kanssa viime viikolla Roomassa. Reissu oli inhasta flunssasta huolimatta onnistunut.

Onnetonta on, että reissulta saadut vaikutteet ovat niin moninaisia, monikerroksisia ja moniulotteisia ja osin ristiriitaisia, etten millään pysty työstämään niitä tekstiksi. Ne vyöryvät ja mylllertävät sisälläni, mutta jäänevät sinne. Ehkä ne jotenkin jäsenyvät osaksi minua, mutta tuskin minun ulkopuolellani.

Pari asiaa kuitenkin haluan tässä ketjussa jakaa:

Ensi visiittini Roomaan, jonka kanssa olen tietyssä mielessä elänyt lapsuudesta ja varsinkin opiskeluajasta asti, ei tehnyt minusta roomalaiskatolista. Päinvastoin. Enemmän se vieraannutti minua Rooman kirkosta kuin veti sen puoleen siitä huolimatta, että koin vahvaa uskonyhteyttä erossa oleviin veljiin ja sisariin vanhoissa kirkoissa vieraillessa ja erityisesti latinankieliseen kardinaalimessuun St. Maria Maggioressa osuessamme. Niin valtava on Jumalan Sanan ja sakramentin voima!

Pietarinkirkko naapurimuseoineen menneen ajan häkäilemättömänä valtademonstraationa sen sijaan herätti minussa arkkitehtonisesta ihastuksesta huolimatta lähinnä vieraantumista tai ei ainakaan minkäänlaisia hengellisiä tunteita - vaikka olikin merkillistä esimerkiksi nähdä lapsuuteni kesäkirkon alttaritaulun esikuva originaalina.

Merkillistä tässä kaikessa oli, että käytännössä koko matkani ajan minua seurasi nykyisen paavin, professori, kardinaali, piispa Ratzingerin hahmo. Emme nähneet häntä, mutta jotenkin olin näkevinäni hänet erityisesti Vatikaanissa kulkiessamme. Jollakin tavalla hän tuntui kulkevan mukanani matkallamme.

Sen tähden suorastaan polttavaksi minussa nousi tarve kysyä tältä minulle “tutulta” ja saarnojensa ja kirjojensa pohjalta rakkaaksi tulleelta hahmolta, kuinka hän suhtautuu tuohon kaikkeen, kuinka hän käsittelee ja integroi osaksi uskoaan sen kaiken massiivisen ja lihaksikkaan ja häikäilemättömän vallankäytön, jonka historiallisten muistomerkkien keskellä hän tekee työtään.

Eli minun ei tarvitse kahta kertaa harkita, jos minulta kysytään, kehen tällä hetkellä elävään ihmiseen haluaisin tutustua. Olen tiennyt sen kauan.

Mutta toiveeksi se jää. Tässä ajassa.

Sillä Rooman kirkosta en kokonaisuutena osaa sanoa mitään, mutta sellainen tuntu minulla on, että jos minä saan viimeisistä viimeisinä joskus sittenkin astua iankaikkiseen Valoon, näen siinä Valossa myös tietyn vaatimattoman, oppineen ja hurskaan miehen Baijerista. Ja ehkä meillä sitten on aikaa jutella.

Kun aikoinaan liityin ev.lut.kirkkoon, selvitin itselleni, maallikolle, sen minkä osasin, kirkon opetuksen ja teologian. Hyväksyin sen. Mielestäni ev.lut.kirkon oppi, mikäli se perustuu Lutherin opetuksiin, on kuin matemaattinen kaava, katsoo sitä miltä kulmalta tahansa, se pitää yhtä, eikä nähdäkseni petä yhdessäkään kohdin. Luther oli täsmällinen mies.

Kävin pari viikkoa sitten messussa ja HPE:lla ja taas mietin ev.lut.kirkon jumalanpalveluksen opillista ja hengellistä tasaisuutta ja ajattelin, että periaatteessa tämä on ruohonjuuritason seurakuntalaiselle paras ja ymmärrettävin kirkko. Koska nyt kuitenkin tavallaan olen jalat mahdollisesti lähtökuopissa, nimenomaan ja ainoastaan kirkkoon tulleen jumalattomuuden vuoksi, olen ikäänkuin miettinyt muitakin mahdollisuuksia. Näillä näkymin pysyn vielä kirkossa ja jos lähden, saattaa myös STLK tai Luthersäätiökin tulla ensisijaisesti kysymykseen.

Kyselen, koska katoliset kirkot ovat minulle vieraampia.

Onko IndianaJuho siis room. katolilainen? Olen luullut hänen olevan luterilainen.

En tiedä, voiko sanoa, että on, mutta varmaan voi sanoa, että tulee.

Kävin pari viikkoa sitten messussa ja HPE:lla ja taas mietin ev.lut.kirkon jumalanpalveluksen opillista ja hengellistä tasaisuutta ja ajattelin, että periaatteessa tämä on ruohonjuuritason seurakuntalaiselle paras ja ymmärrettävin kirkko. Koska nyt kuitenkin tavallaan olen jalat mahdollisesti lähtökuopissa, nimenomaan ja ainoastaan kirkkoon tulleen jumalattomuuden vuoksi, olen ikäänkuin miettinyt muitakin mahdollisuuksia.

Jemimah, kirjoituksesi perusteella ei vaikuta siltä, että sinun ainakaan tällä hetkellä kannattaisi suunnitella katolilaiseksi kääntymistä. Katolilaiseksi tullaan siinä järjestyksessä, että ensin on muodostunut vakaumus: katolinen kirkko on oikea tosi Kristuksen kirkko, sen traditio katkeamaton apostoleista asti ja kaikki se oppi on alkuperäistä ja oikeaa, muuttumatonta kristillistä oppia, ja kaikki muut kirkot ovat skismaattisia tai opillisesti harhassa.
Ei ole oikein, ei rehellistä, ei kestävää eikä järkevää ajatella katolisuutta vaihtoehtona siltä pohjalta, että oman kirkon oppi on hyvä mutta papiston ja/tai kirkkokansan moraali tai ajatukset, aatteet tai puheet lipsuvat. Silloin on parempi joko pyrkiä vaikuttamaan itse näihin asioihin rukouksella, paastolla ja tarmokkaalla omalla toiminnalla tai sitten liittyä oman kirkon sisällä/liepeillä sellaiseen ryhmään, jonka tavat ja puheet tuntuvat itsestä oikeilta.

Minä ajattelen niin, että ev-lut. kirkkoon ja muihinkin pesiytyneet jumalattomuudet ovat Jumalan armoa, koska niiden avulla minäkin ymmärsin, että katolinen kirkko on oikea. Onhan kirjoitettu:

Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät. (Dan 12:10)

Kyllä. Ja varsinkin näillä U&R ja U&E- foorumeilla olen tutustunut katolilaisuuteen, eli on vähän vaikea arvostella, kun katsoo kaikkea ulkopuolelta, mutta olen alkanut ikäänkuin digata katolista hengellisyyttä. Viimeisimmät paavit ovat antaneet hyvää kuvaa kirkosta.

Lukihärö: luin “…ymmärsin, että katolinenkin kirkko on olemassa”.
Tähän vastasin.